Neuvot > |
| |
|
|
NeuvotRikoksien, häiriöiden ja onnettomuuksien ennalta estäminen on yksi poliisin keskeisimmistä tehtävistä. Poliisin tehtävänä on myös neuvoa rikoksen uhriksi joutuneita ja ohjata päihteiden väärinkäyttäjiä hakeutumaan hoitoon. Joillakin poliisilaitoksilla työskentelee myös sosiaalityöntekijöitä, jotka auttavat mm. nuoria rikoksentekijöitä, päihteiden väärinkäyttäjiä ja perheväkivallan uhreja. Poliisi tekee laajaa ennalta estävää yhteistyötä eri viranomaisten ja yhteisöjen kanssa. Poliisi käy myös kouluissa kertomassa lapsille ja nuorille mm. huumeiden vaaroista ja rikosten seuraamuksista. Suurimmissa poliisilaitoksissa on erityisiä nuoriso- tai koulupoliiseja, joiden puoleen voi kääntyä nuorisoa koskevissa asioissa. Poliisilaitoksilla on myös lähipoliiseja, jotka tuntevat omalla vastuullaan olevien asuinalueiden ongelmat muita paremmin. Takaisin | Tulostettava versio | |




