Poliisilaitokset ja yksiköt

Yhteystiedot ja www-sivut
Hae kunnan nimellä



Pakkokeinot



Pakkokeinoja voidaan käyttää pakkokeinosta riippuen esimerkiksi rikoksen selvittämiseksi, rikosprosessin häiriöttömyyden turvaamiseksi ja rikollisen toiminnan jatkamisen estämiseksi.

Pakkokeinolaki antaa poliisille valtuudet ottaa kiinni rikoksesta epäillyn henkilön, pidättää hänet ja esittää häntä vangittavaksi. Lain mukaan pakkokeinoja tulee käyttää vähimmän haitan periaatetta noudattaen eli esitutkinnassa kenenkään oikeuksiin ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä esitutkinnan tarkoituksen saavuttamiseksi.

Pakkokeinoja saadaan käyttää vain, jos pakkokeinon käyttöä voidaan pitää puolustettavana ottaen huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä rikoksesta epäillylle tai muille pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaus ja muut asiaan vaikuttavat seikat.

Poliisi voi pitää henkilöä kiinni enintään yhden vuorokauden. Tämän jälkeen hänet on joko vapautettava tai pidätettävä. Pidättämisestä päättää poliisipäällystöön kuuluva henkilö. Pidätetty on päästettävä vapaaksi heti, kun edellytyksiä pidättämiseen ei enää ole, kuitenkin viimeistään kolmantena päivänä kiinniottamispäivästä ennen kello kahtatoista, jollei pidätettyä vaadita vangittavaksi.

Epäillyn vangitsemisesta päättää aina toimivaltainen tuomioistuin poliisin esityksestä. Ketään ei saa vangita, jos se asian laadun tai rikoksesta epäillyn iän tai muiden henkilökohtaisten olojen vuoksi olisi kohtuutonta.

Henkilön vapauteen kohdistuvien pakkokeinojen lisäksi on olemassa ns. muihin oikeushyviin kohdistuvia pakkokeinoja. Niitä ovat mm. takavarikko, tutkimuspaikan eristäminen, hukkaamiskielto, kotietsintä, henkilöön kohdistuva etsintä, telekuuntelu, televalvonta ja tekninen tarkkailu.





Takaisin | Tulostettava versio


Share