Rikokset > Rikoksen esitutkinta > Suppea esitutkinta
Poliisilaitokset ja yksiköt

Yhteystiedot ja www-sivut
Hae kunnan nimellä



Suppea esitutkinta



Yksinkertaisissa ja selvissä asioissa poliisi voi toimittaa ns. suppean esitutkinnan, jos teosta ei ole yleisen rangaistuskäytännön mukaisesti odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa. Tällaisia rikoksia voivat olla esimerkiksi liikenteen vaarantamiset, näpistykset ja huumausaineen käyttörikokset.

Suppeassa esitutkinnassa kuulustelut ja asian muu selvittäminen voidaan usein tehdä jo tapahtumapaikalla. Esitutkinnasta vastaa tällöin paikan päällä oleva poliisipartio.

Esimerkiksi liikennerikkomusten tutkinnassa, jonka päätteeksi annetaan rangaistusmääräys tai rikesakko, suppea esitutkinta tapahtuu kirjaamalla kuulusteltavan lausuma esimerkiksi rangaistusmääräys- tai rikesakkolomakkeeseen.

Käsikirja seuraamusten määräämiseksi rangaistusvaatimus- ja rikesakkoasioissa
(Tätä ladattavissa olevaa käsikirjaa päivitetään kaksi kertaa vuodessa, joten sisältö saattaa olla puutteellista.)

 





Takaisin | Tulostettava versio


Share