|
| ||
|
|
Rudi
Suomessa on koulutettu poliisikoiria räjähteiden etsintään jo vuosia. Koirat koulutetaan tunnistamaan siviili- ja sotilasräjähteet sekä aseita ja niiden osia. Koiria käytetään erilaisiin etsintöihin ja tehtäviin. Erityinen osuus koirilla on valtiovierailujen turvajärjestelyissä ja räjähdyksellä uhkaamisten tutkinnassa. Koulutuksessa kiinnitetään huomiota oikean hajukuvan luomiseen koiralle. Tärkeää on myös löydön oikean ilmaisutavan opettaminen. Rudilla on rotunsa tunnusmerkkien omaisesti loputon metsästysvietti, jota käytetään suurilta osin hyödyksi Rudin tekemessä etsintätyössä. Samalla tuo vietti voi tehdä työnteon hankalaksi, jos koira ei osaa rauhoittua ja siten ei käytä nenäänsä tarpeeksi huolellisesti.
Rudi on luonteeltaan erittäin vilkas ja pelkkänä kotikoirana englannin springerspanieli saattaa tuntua täystuholta. Rudin aiheuttamiin tuhoihin kuuluvat mm. betoniseinä ja yhdeksän paria kenkiä. Ensimmäisen virkapukunsa, poliisikoirien käyttämän liivin, Rudi pureskeli hajalle viidessä minuutissa. Toistaiseksi Rudi käyttääkin virkapukuaan vain valvotuissa olosuhteissa. Lisää tietoa poliisikoirista ja niiden kouluttamisesta Takaisin | Tulostettava versio | |



Englannin springerspanieli Rudi harjoittelee poliisikoiraksi liikkuvan poliisin lentoaseman yksikössä. Rudi erikoistuu koulutuksessaan räjähteiden etsintään ja aloitti opinnot toukokuussa 2010. Täysoppineeksi räjähdekoiraksi tullaan n. puolessatoista vuodessa. 

